Kirste Paltto on ensimmäinen naissaamelaiskirjailija. Hänen ensimmäinen kirjansa Soakŋu (Kosiomatka, novellikokoelma) ilmestyi vuonna 1971. Paltto on julkaissut 19 kirjaa. Runo- ja novellikokoelmien, romaanien ja lastenkirjojen lisäksi hän on kirjoittanut näytelmiä ja kuunnelmia sekä saameksi että suomeksi. Palton runoja, novelleja ja lastenkirjoja on käännetty usealle kielelle. Osa hänen romaaneistaan on käännetty suomeksi ja saksaksi. Lastenromaani Vilges geađgi (Valkoinen kivi, 1980) ilmestyy englanniksi vuoden 2009 aikana.
Paltto on saanut palkintoja sekä hänen kirjallisesta tuotannostaan että saamelaiskulttuurin hyväksi tehdystä työstään. Hän oli perustamassa Saamelaiskirjailijaliittoa vuonna 1979 ja toimi liiton ensimmäisenä puheenjohtajana 1986 saakka. Paltto on toiminut myös saamelaisteatteri Rávgošin johtajana. Vuonna 1989 hän perusti kustannusyhdistys Gielaksen ja toimi sen johtajana monta vuotta.
Kirjallisen tuotannon lisäksi Paltto on taiteilija ja tekee omaleimaista sisnanahka- ja verkataidetta.
Paltto on syntynyt Outakoskella ja tällä hetkellä asuu Utsjoella.
